lauantai 20. heinäkuuta 2013

Markkinatunnelmaa tai jotain muuta yhtä sekavaa

Taas oli se aika vuodesta, nimittäin Rengon markkinat, joilla on aina tullut käytyä, koska ei maksa vaivaa kävellä 600 metriä kylälle ja viettää päivä mukavassa seurassa, vaikka kulkutilaa joskus onkin vähän liian vähän. :3
Tänä vuonna ongelmana oli kuitenkin pitkä harkinta, että jaksanko mennä, ne kun on aina niin kovin samanlaisia sun muuta ja kun sielläkin on jokunen ihminen, jota ei välttämättä halua tavata. No, kaveri tarjosi seuraa ja minä poikahan aamulla sitten lähdin kuitenkin. :3

Sää oli oikein mukava ja seura vielä mukavampaa, kaverille ja hänen siskolleen (sekä toki omalleni joka tuli myöhemmin mukaan) kiitos siitä. c: Seura taisi vaikuttaa, kun katsoin tuttuja kojuja jotenkin uudella silmällä ja huomasin myös (taas) kuinka innoissani olin tuosta lasiartesaanin koulutuksesta, ihaillessani lasipaja sinisiiven kojua. Juttelin myös kojun pitäjän kanssa, joka kehotti sitten tarvittaessa soittelemaan vaikka sinne, jos saisin sieltä työharjoittelupaikan. Tokihan se on hieman kauempana kuin iittala, mutta katsotaan sitten tarpeen tullen. :3

Rahaakaan ei kulunut mitenkään mielestäni liikaa, vaikka tulikin ostettua taas jotain. :3 Semmoisen rihkama-kapteeninhatun ostin 5:llä euroa, käsityönä tehdyn voodoo-nuken 4€ ja eläinsuojeluyhdistystä tuin tuttuun tapaani kahdella arvalla ja ostamalla 4€:n puhelinpussin, koska ne oli nättejä. c:

Sääkin oli suotuisa, vaikka aurinko uhkasi välillä mennä pilveen ja tuuli, mutta vettä ei tippunut, mitä pilvet näyttivät uhkailevan. Hyvä markkinakeli siis - kuten Renkoon on silloin aina tilattu. ;3

Sen kummempia ei sitten puolestaan ole tainnut tapahtua taas, joten tästäkään ei tullut sentään mitään romaani-päivitystä, mutta se kai ei haittaakaan. :3 Heinäkuukin on pian ohi ja pääsen viimein  aloittamaan koulun. c: Yay!

Kapteeni ja mini-minä. c:
 
Aurinkoista heinäkuunloppua teille!
- Akita

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Back in the Picture!

Mitenniin olen ollut hiljaa? Eihän kakskuukautta ole aika eikä mikään, eikun...

Oon mie useampaan otteeseenkin suunnitellut, mutta vain suunnitellut, uutta merkintää ja nyt sain jotain aikaiseksi!

Enkä mie enää edes muista mitä on sattunu ja tapahtunu. : D Ainakin 30.5. lähdin kaverille Hauholle, siellä olin 3. päivään saakka. :3 Oli mukavaa ja hakattiin tosi paljon lollia. c:
13.6. puolestaan tuli koulupaikkatulokset, mutta täällä perämetsässä sitä sai odottaa 14. päivään asti ja sitä riemun määrää kun Ikatan kirje löytyi postilootasta, mikä tarkoittaa sitä, että miusta tulee nyt taide- ja sisustuslasiartesaani ja lähden 6.8. viettämään syntymäpäivääni Kihniöön.

19.6. oli sitten luvassa Linnanmäkireissu kavereiden kanssa, missä kamerasta loppui akku ja siksi kuvat jäivät vähemmälle, vaikka tarkoitus oli napsia taas sydämen kyllyydestä. D:

Ja no, ei kai mitään sen ihmeempiä... En ainakaan muista... Sisko(je)n ja äidin kanssa olisi vielä tarkoitus jonnekin mennä, mutta ei vielä mitään hajua että minne. : D Viime päivinä oon nyt vaan jännänny sitä koulun alkua ja muuttoa asuntolaan, hakannu pokémon global revolutionia ja piirtäny. : D Nothing special siis. :3

Ilmeeni yksi ilta lenkillä nähdessäni erittäin suloisen koiran. :3 Varmaan paras mitä olen nyt saanut piirtäessä aikaan.

Niin ja vaikka näitä lukijoita on vähän sun muuta + mulla ei ole mitään hajua lukeeko tätä oikeasti kukaan, mutta ihan sama, pieni mainostus sivustolle www.lemmikki.se :3
Tämä vanha jäsenistö on koittanu jo jonkin aikaa saaha uutta porukkaa sinne, hitaalla menestyksellä ja ajattelin kantaa korteni kekoon!
Sivusto on siis lapsille suunnattu virtuaalihoitola, mutta jäsenistö on nykypäivänä likimain sitä 10-20 ikäluokkaa, eli niin nuoria kuin nuoria aikuisiakin löytyy, miksi minusta ainakaan ei kenenkään pitäisi tuomita sitä ensisilmäyksellä. :3 Sivulla voi myös pikselimössölemmikkien hoitamisen lisäksi keskustella muiden jäsenten kanssa niin lemmikin omalla chat-palstalla, Tuherrusseinällä, tai foorumilla, mistä löytyy kaikkea laidasta laitaan! c:
Sivuston ulkoasu on myös uudistettu hiljattain. ;3


Mutta tässä kai tämä taas tältä erää. :3 Koitan kirjotella jatkossa useammin kuin joka toinen kuukausi, mutten uskalla luvata koulun takia mitään. :'D
Aurinkoista kesää!
- Akita